SHHJ-lohkon säännöt
Valitsijamiehet noudattavat seuraavia periaatteita valitessaan SHHJ:n alaisia rotuja lohkonvalintakokeeseen:
1§
Kennelpiirin nimeämä valitsijamies valitsee kolme (3) urosta hirvimestaruusottelun- ja kolme (3) narttua hirvimestaritarottelun valintakokeeseen edustamaan kennelpiiriä. Varakoiria valitaan tarpeellinen määrä, vähintään kaksi (2) koiraa kummankin ottelun valintoihin.
2§
Valinta perustuu kuluvan koekauden kennelpiirin piirinkarsinta- ja mestaruuskokeisiin. Ensisijaisesti valitaan kolme parasta SHHJ:n alaisen rodun edustajaa kummankin sukupuolen
piirinmestaruuskokeesta jatkoon lohkovalintavaiheeseen, kaksi seuraavaa varakoiraksi. Koira voi osallistua vuosittain vain yhden kennelpiirin karsintakokeeseen. Koira ottaa osaa sen kennelpiirin karsintakokeeseen, jonka alueella se haltijaomistajansa kanssa vakinaisesti asuu.
3§
Jatkoon valittavan koiran on oltava palkittu koiranäyttelyssä vähintään 9 kk:n ikäisenä laatuarvostelulla hyvä (H)näyttelyluokasta riippumatta.
4§
Valitsijamies ilmoittaa jatkoon päässeiden koirien koiranomistajille ja lohkonvalinnan järjestäjille. Valitsijamies määrittää koiranomistajan mukaan lähtevän ryhmätuomarin
lohkovalintoihin ja valtakunnan haukkuihin.
Säännöt on hyväksytty Satakunnan Kennelpiirin ry:n hallituksen kokouksessa 16.2.2017